Päivät kuluvat, viikot vierivät ja pojat kasvavat. Huomenna menemme neuvolaan omasta pyynnöstäni. Halusin juhannuksen jälkeen aloittaa loman ja karsia kalenterista kaikki turhat menot pois, mutta neljän viikon tauko neuvolakäyntien välillä tuntui kohtuuttoman pitkältä. Niinpä suuntaamme huomenna neuvolaan. Olen erityisen kiinnostunut Antin painosta ja pään koosta. Antti nimittäin edelleen jatkaa säännöllistä oksentelua, joka luonnollisesti hidastaa painonnousua. Myös pään koko kiinnostaa kovasti, koska shuntti ei saisi vetää liian nopeasti eikä liian hitaasti. 

Odotan elokuuta pelonsekaisin tuntein. Elokuussa pitäisi olla Antin pään magneettikuvaus ja myös mahdollinen toinen shunttileikkaus. Elokuussa myös miehen pitäisi palata töihin. Pärjään varmasti poikien kanssa yksinkin, mutta sen tiedän jo etukäteen, että itkuisia päiviä on pojille tiedossa. Yksi syli ja kaksi kättä. Kaksi nälkäistä suuta, kaksi pestävää pyllyä. Ja ennen kaikkea kaksi pientä poikaa, jotka ovat saaneet kasvaa äidin vatsassa liian lyhyen ajan. Sitä aikaa yritetään korvata sylittelemällä ja hellimällä. Ja jos arkisin on vain yksi syli ja kaksi lasta, ei yhtälö ole mikään helppo. Kotityötkin pitäisi saada tehtyä siinä sivussa. Tämä yhtälö ratkeaa kuitenkin ajan kanssa. Sitä ei murehdita tänään. 

En tiedä olenko jotenkin poikkeuksellinen äiti, mutta välillä tuntuu siltä, että poikien hoitaminen on todella raskasta. Vastuu on painava ja hartiat kapeat. Onneksi mieheni jakaa vastuun kanssani. Tarkkailemme Antin vointia herkeämättä. Eihän mikään viittaa siihen, että neljäs aivokammio olisi alkanut painaa aivorunkoa. Eihän mikään viittaa siihen, että shuntti ei enää toimisi. Väsyneen pikkupojan syöttäminen käy myös työstä. Kesken ruokailun tulee oksennus tai uni. Kuluu hetki ja lapsi itkee taas nälkäänsä. Poika kyllä kasvaa, mutta kovin hitaasti. Ruokailun sujuminen tai pikemminkin sen sujumattomuus on varmasti monen muunkin keskosvanhemman huoli. 

Suurin onni on mielestäni kuitenkin se, että meillä on kaksi niin erilaista lasta. Kaksi upeaa poikaa, jotka tietävät mitä tahtovat. Pelkästään se, että pojat ovat niin erikokoisia, tekee poikien hoitamisesta hauskaa. Myös täysin erilaiset ruokailu- ja nukkumatavat tuovat vaihtelua vanhempien päivään. Voi kuinka tylsää olisikaan, jos meillä oli kaksi täysin samanlaista lasta. Näiden poikien kanssa ei tule aika pitkäksi ja se on hyvä se.

Olemme saaneet mieheni kanssa muutaman vapaahetken poikien hoitamisesta. Kävimme Kalajoella loma-asuntomessuilla 10-vuotis kihlapäivän kunniaksi. Muistan vieläkin, kuinka mietin kihlausta. Se oli minulle suuri askel, sillä mielestäni kihlaus on lupaus avioliitosta ja ikuisesta sitoutumisesta. Muistan hyvin myös edelleen sen, kuinka kiersimme kotikaupunkimme kultasepänliikkeitä etsien täydellisiä sormuksia. Itselleni löysin sormuksen jokaisesta liikkeestä, mutta sormuksen löytäminen miehelleni oli huomattavasti haastavampaa. Ja kun oikeat sormukset viimein löytyivät, ei oma äitini uskonut kihlausuutista todeksi. Se se vasta olikin hauska hetki.

Tässä teille vielä muutama makupala poikien kasteenvahvistuspäivältä...

Mikähän mulle mahtaa tulla nimeksi...

Mää tiedän, että mun nimi on Ihana, koska sillä nimellä äiti mua aina kutsuu.

Äiti, eihän haittaa, jos otan ihan rennosti?

Skål!

Olipa rankka rasti tuo kasteen vahvistaminen. Kuule mummu, milloinka sitä kakkua saa?

Herkullista.

Kahvi on kaadettu, olkaa hyvä.

Mää äiti näin, kakut tuotiin jo pöytään.

Eihän teitä haittaa, jos ummistan silmäni hetkeksi tässä välillä.