Arvaatte varmasti, miksi en ole päivittänyt blogia pitkään aikaan. Pojat kotiutuivat toukokuun toinen päivä ja minulla on nyt kirjaimellisesti kädet täynnä töitä. Kaikki vapaa-aika mikä pojilta liikenee, menee nukkumiseen, syömiseen ja kotitöihin. Hiuksia en ehdi harjata joka päivä, saati että ehtisin jossakin välissä tietokoneelle. Suihkussa olen sentään ehtinyt käydä, ihan joka päivä.

Poikien isovanhemmat ovat nyt täällä. He hoitavat poikia ja ymmärsivät hyvin toiveeni blogin päivittämisestä. 

Tasan viikko sitten pojat kotiutuivat. Viikko on ollut suoraan sanottuna raskas, mutta antoisa. Poikien kotiutuessa en syönyt, en nukkunut. Olin ahdistunut ja peloissani. Miten ihmeessä voisimme selvitä tästä? Hetki hetkeltä kuitenkin ymmärsin, että emme ole yksin. Läheisemme ja suomalainen terveydenhuolto ovat tukenamme. Poikien hoitaminen alkaa nyt sujua rutiinilla ja uni ja ruoka maistuvat jälleen. 

Vaikka kävimme poikia hoitamassa sairaalassa joka päivä koko kevään ajan, en silti osannut aavistaakaan, kuinka suuri työ pienistä pojista olisi. Kotona maito on lämmitettävä itse, eivätkä vaatteet viikkannu itsestään kaappiin. Tuttipulloja ei kukaan enää keitä meidän puolestamme, eikä hoitaja hoida yösyöttöjä. Hymyilyttää kun mietin pieniä poikiamme. Heidän hoitamisensa on ehkä raskasta, mutta sitäkin antoisampaa.

Kotiutumisen yhteydessä iskenyt ahdistus kumpusi osittain myös epäuskosta. Muistan varmasti ikuisesti, kun Oulussa useampikin sanoi meille, etteivät voi luvata poikien jäävän henkiin. Kukaan ei kuitenkaan koskaan missään vaiheessa luvannut, että nyt pojat jäävät varmasti henkiin, sillä eihän sellaista lupausta voi tehdä. Huomasimme vain itse muutoksen hoitohenkilökunnassa, kuinka he alkoivat puhua poikien kohdalla tulevaisuudesta. Kuitenkin tästä johtuen koin varmasti suurta epäuskoa siitä, että pojat todella ovat kotona kanssamme. Meidän ei tarvinutkaan järjestää hautajaisia, vaan saan alkaa suunnittelemaan kasteenvahvistusjuhlaa. 

Haluaisin olla kärpäsenä katossa seuraaamassa, kuinka keskoskolmosten arki mahtaa pyöriä, kun kahdessakin on ihan riittävästi työtä. Kirjoitamme vihkoon ylös jokaisen ruokailun, vaipanvaihdon, tipat sekä pulautukset. Pidämme kirjaa siitä minkälaista ruokaa pojat ovat saaneet ja kuinka paljon. Kirjaamme kakan määrän ja sen onko avuksi tarvittu rektaaliputkea. Valmistamme joka päivä Antille keskoskorviketta jauheesta ja syötämme pojille sosetta. Velliä sekoitamme maidon joukkoon, jotta saisimme itse nukkua yöllä pidempään. Keitämme vettä, jotta saamme huuhdeltua Antin nenämahaletkun. Laitamme herätyskellon soimaan neljän tunnin välein, jotta emme vain unohda syöttää Anttia. Ja jokaiseksi yöksi laitamme pojat saturaatioseurantaan, jotta saamme itse nukuttua. 

Pojat ovat kilttejä, eivätkä he itke turhasta. Pekka saattaa päivän aikana valvoa kuusikin tuntia, jolloin hänen kanssaan voi jo seurustella. Olemme päässeet tekemään jo lyhyitä vaunulenkkejä. Nautin suunnattomasti raittiista ilmasta. Olen ollut tämän kevään aikana aivan liian paljon sisätiloissa. 

Vasta nyt kotona olen huomannut selkeästi suuret erot poikien välillä. Pekan yösyöttö kestää noin puolituntia vaipanvaihtoineen ja maidon lämmityksineen. Antin kanssa hommaan kuluu taasen helposti vajaat pari tuntia. Antti nukkuu paljon enemmän kuin Pekka ja poikien painossa ja ruokahalussa on melkoiset erot. Olen ehkä hieman surullinen, kun huomaan kuinka paljon Antti on veljeään kehityksestä jäljessä.  

Alkujärkytyksestä toivuttuani kotona on ihanaa. Joudumme käydä sairaalassa ja neuvolassa tiheästi, mutta se ei haittaa. Pääsen omaan sänkyyn yöksi. Läheisemme tuovat meille lämmintä ruokaa ja auttavat meitä poikien hoidossa. Olemme mieheni kanssa erinomainen tiimi. Tuemme toisiamme ja annamme toisille ansaittuja lepotaukoja mahdollisuuksien mukaan. Pienen pilven auringon eteen toi tänään kuitenkin silmälääkäri. Antin toisessa silmässä on kehittymätön kohta. Ouluun on lähtenyt tänään konsultaatiopyyntö. Toivon kovasti, että silmä voitaisiin hoitaa samalla, kun menemme Ouluun neurologiselle osastolle poikien kanssa kesäkuussa. Haluaisin vain niin kovasti leikkiä tavallista vauva-arkea, nyt kun viimein olemme kotona. 

Äiti ja pojat pikku päikkäreillä. Onneksi ostetiin Oulusta iso sohva, niin mahdutaan helposti koko perhe.