Tänään en aio kirjoittaa mitään syvällistä. Sairaalan vaihto oli sekä pojille että vanhemmille raskas kokemus. Yksi yö on takana omassa kodissa ja vaikka nukuinkin sikeästi, silti luomet tuntuvat raskailta. Ouluun oli kertynyt yllättävän paljon tavaraa näiden viikkojen aikana ja muuttokuormaa ei ole vielä ehditty täysin purkaa. Täysin oma lukunsa ovat sitten ne muuttolaatikot, jotka ovat vielä purkamatta kodin vaihdon jäljiltä. 

Tämä kuva on otettu muuttoa edeltävänä iltana. Kuvassa on kuljetuskehto, jonka kyydissä Antti matkusti. 

Pari viimeistä päivää ennen muuttoa olivat melkoista rumbaa. Monia käytännön asioita oli hoidettava ennen perjantaita. Kaksi tärkeintä asiaa olivat herkkukorin hankkiminen henkilökunnalle sekä keskustelu ylilääkärin kanssa. Keskustelusta jäi todella hyvä, kiitollinen mieli. Kirjoitinkin kiitos -korttiin, "Ihmeitä tapahtuu, mutta se vaatii paljon työtä". Luimme torstaina läpi poikien sairaskertomuksia. Raskasta, mutta mielenkiintoista luettavaa. Paljon oli asioita, joita olin jo unohtanut. En myöskään ollut ymmärtänyt kuinka vakavia poikien verenpaine- ja suolisto-ongelmat olivat olleet. Keskityin vain niin kovasti aivo- ja keuhkoverenvuotoihin, että kaikki muu, vakavakin, tuntui tuolloin toisarvoiselta. Tästä syystä myös paino on aina tuntunut täysin sivuseikalta. Ja sitähän se on edelleen, sillä pojat painavat jo nyt niin paljon, että olisivat painonsa puolesta valmiita kotiutumaan. Alusta saakka minua kiinnosti imuliman väri. Olinkin usein vieressä seuraamassa, kun hengityskoneen tuubia imettiin. Jännityksellä seurasin, nouseeko tuubista kirkkaanpunaista, tummanpunaista, ruskeaa, vaaleanpunaista, kermanväristä, vaaleanvihreää, tummanvihreää vai kirkasta limaa. Kesti todella kauan, ennen kuin liman väri muuttui tummasta vaaleaksi ja lopulta kirkkaaksi. 

Muuttoa edeltävänä yönä en juurikaan saanut nukutuksi. Olin innoissani, mutta toki myös hieman pelotti. Turvallisuuden tunnetta kuitenkin loi se, kun sain olla saattamassa poikia matkaan tuttujen hoitajien kanssa. 

Pekalle tehtiin minimanikyyri ennen sairaalasiirtoa. Kynsien lakkaus ei sisältynyt tähän hoitoon.

Kun kuulin edellisenä päivänä, että Pekka matkustaisi turvakaukalossa, pidin sitä vitsinä. Vasta kun kuulin hoitajien keskustelevan lämpöpussin hakemisesta, oli pakko uskoa, että Pekka todellakin matkustaisi turvakaukalossa, kuin oikeat vauvat konsanaan. Matkan aikana Pekka oli kuitenkin tarvinut hieman lisähappea, mutta se ei ollut mikään ongelma, sillä matkustihan poika kuitenkin ambulanssin kyydissä.

Perillä. Kun pääsimme perjantaina poikien luokse, nukkuivat he omilla tyynyillään yhteisessä pinnasängyssä. Ihanaa, kun pojat pääsivät viimein yhteiseen sänkyyn. 

Moni käytännönasia oli kotikaupungin sairaalassa toisin kuin Oulussa. Uusi tilanne niin lapsille, vanhemmille kuin hoitajillekin. En voi sille mitään, mutta tahtomattaan tulee vertailtua sairaaloita keskenään. Moni asia on nyt toisin, mutta ei välttämättä huonommin. Meillä on nyt rauhallinen oma huone, jossa saamme hoitaa poikia omaan tahtiin ja hoitaja on apunamme tarpeen mukaan. Toimintatavoissa on luonnollisesti paljon eroja, mutta oikeastaan ihan hyvä niin. Mitä enemmän näemme erilaisia toimintatapoja, sitä helpompi niistä on valita se itselle parhaiten sopiva tapa. Eniten kuitenkin osaan arvostaa omaa rauhaa. Osasto on pieni ja rauhallinen. Muita vanhempia ei juurikaan näy, sillä kaikki ovat omissa huoneissaan. Puhelin ei soi. Ja vaikka nyt saturaatiohälytyksiä tulee jatkuvasti, tiedän että se ei ole pysyvää. Joka päivä pojat hengittävät paremmin ja tasaisemmin. Hitaasti hälytykset vähenevät ja jäävät jonakin päivänä kokonaan pois. 

Tänään huomasi konkreettisesti, kuinka väsyneitä pojat olivat siirrosta. Antti nukkui käytännössä koko päivän ja illan. Pieni mies ei jaksanut herätä edes syömään saati vaipanvaihdolle. Pekka taasen oli itkuinen ja levoton, eikä oikein rauhoittunut nukkumaan. Ja sitten kun uni viimein voitti, niin apneahan siitä tuli. Onneksi se meni pian ohi, kun hoitaja antoi hieman happea.

Vielä hieman vierasta, mutta silti niin ihanaa. Olen äiti. Ihmeellistä. Ja saan olla kotona yötä. Taidan käydä huomenna kaupassa ja tehdä ruokaa. Edellisestä kerrasta onkin kulunut jo vajaat neljä kuukautta. Ja tänään siskoni pääsi näkemään pojat ensimmäisen kerran. Vasta tänään kuvista tuli hänelle konkretiaa. Taisi olla rakkautta ensisilmäyksellä.