Mies kuorsaa nojatuolissa Antti sylissään. Pekka nukkuu sängyssä ja minä luen lehteä. Pekka herää ja haistan jo kaukaa, että vaipassa on tavaraa. Irroitan piuhat ja laitan näyttöön sellaiset asetukset, ettei se hälytä irroitettujen piuhojen vuoksi. Kannan pojan vaipanvaihtopisteelle ja riisun housut. Ihossa kiinni olevat piuhat hirtän bodyn nepparin alle. Olen menossa pesemään pyllyä hanan alle ilman hanskoja. Poika tykkää, vesipesu on mukava juttu. Suusta kuuluu maiskutus ja kädet nousevat kasvoille. Ruoka-aika. Hoitaja on lämmittänyt maidon valmiiksi. Kunhan saadaan pylly kuivattua, saturaatiomittari vaihdettua toiseen jalkaan ja vaatteet takaisin päälle, voimme siirtyä ruokailun pariin. Vauva sänkyyn siksi aikaa, että saan pestyä ja desinfioitua kädet. Maito pulloon, tyyny, harso ja viltti matkaan. Näyttö jälleen päälle ja piuhat kiinni, jotta saan henkistä tukea pojan syöttämiseen. Poika syliin ja kyljelleen tyynyn päälle. Harso ruokalapuksi ja vilttipäälle. Pekka haukkaa tutista ja sitten mennään. Muutamassa minuutissa pullo on tyhjä, kunhan äiti muistaa vähän tauottaa alussa. Poika hengittää itse, syö halukkaasti ja ilmoittaa jos jokin asia on pielessä. Minulla on aivan oikea pieni vauva. Eikä oikeastaan enää edes niin kovin pieni, sillä 2,5 kiloa on mennyt jo rikki. 

Sillä aikaa Antti ja isä nukkuvat sylikkäin. Poika ähisee, isä ei herää. Saturaatiohälytys alkaa soimaan ja isän uni katkeaa välittömästi. Mikä on pojan vointi? Tarvitseeko tehdä jotakin? Poika oli vain nukahtanut liian syvään uneen, asennon vaihtaminen auttaa. Uni jatkuu. Antti aloittaa ähinän. Ähinä muuttuu itkuksi. Isä herää. Pyllylle taputtelua, vatsa on vain täynnä ja taas molempien uni jatkuu. Ihana seurata vierestä. Täydellinen isä. Nukkuu sikeästi, mutta herää silloin kun on herättävä.

Tätä olen kaivannut. Vaikka olemme edelleen sairaalassa, saamme olla poikien kanssa omassa rauhassa. Hoitajat käyvät välillä mittaamassa verensokeria, tuomassa lääkkeet ja tarkistamassa poikien vointia. Muutoin sylittelemme paljon. Nautimme toisistamme.

Antti on päässyt eroon happiviikisistä ja äiti ja isä ovat oppineet vaihtamaan vaipan ilman hanskoja. Silmälääkäri kävi tänään ja kertoi hyviä uutisia. Poikien silmissä olevat muutokset olivat kääntyneet hitaasti parempaan päin. Fysioterapeutti ja puheterapeuttikin ovat jo käyneet tutustumassa poikiin. Huomenna perhetyöntekijä käy juttelemassa kanssamme. Pinnasänky on kasattu, turvakaukalot otettu esille ja rattaiden käyttöä harjoiteltu. Pojille on ostettu tuttipulloja ja haalarit kotimatkalle. Olen tehnyt ruokaa omassa keittiössäni. Minulla ei ole mikään kiire saada poikia kotiin, mutta nyt alan todella uskoa, että se päivä koittaa vielä. Ja kun se koittaa, me pärjäämme hyvin. Meillä on hyvin toimiva tiimi. Olemme hoitaneet poikiamme alusta asti rohkeasti. Kuunnelleet neuvoja ja vinkkejä ja yrittäneet parhaamme mukaan muistaa toimia niiden mukaan. Nyt on aika siirtää tietotaitoa lähipiirille. Isovanhemmat ja kummit astuvat pikku hiljaa kuvaan mukaan. Ei keskosvauvan hoito kuitenkaan mitään tähtitiedettä ole. Siihen pitää vain totutella.

Isiii, anna haliiiii!!!

Ollaanko kavereita?