Tiedättekö kuinka paljon elämä muuttuu, kun perheeseen syntyy vauva? Olemme mieheni kanssa pitäneet yhtä jo vuosia ja tiedän, että yhdenkin täysiaikaisen vauvan syntymä olisi muuttanut elämämme totaalisesti. Nyt elämämme muuttui ehkä vielä enemmän. Vauvoja tulikin kaksin kappalein ja nyt asutaan Oulussa. Tavallinen arki on pelkkä haavekuva jossain kaukana tulevaisuudessa. 

Jos joku olisi viime syksynä sanonut, että asumme Oulussa Kaukovainiolla, olisin ollut ihmeissäni. Miksi asuisimme Oulussa. Olisin varmasti pitänyt selityksenä sitä, että jompi kumpi meistä olisi saanut Oulusta hyvän työpaikan, jonka perässä olisimme tänne muuttaneet. Mutta että Kaukovainiolle... Jos googletatte mitä Kaukovainiosta kerrotaan, niin täällä puukotetaan ihminen keskimäärin kerran vuodessa. Joka kerta ei onneksi tule ruumiita. Eikä tämä nyt niin paha alue tunnu olevan, kunhan ei eksy iltasella ostarille. Ainakin meidän rappukäytävässä on rauhallista. Poliisit kyllä tuntuvat ajelevan tällä alueella jostakin syystä melko usein.

Kun joskus kotiudumme Oulusta, niin meitä odottaa uusi elämä. Uusi koti, jossa on uusi sohva. Uudet naapurit ja pihatyöt. Pihatöitä ei kerrostalossa tarvinut pahemmin tehdä. Joskus tuli poimittua roska maasta. Toivottavasti vielä joskus koittaa se päivä, että uudessa kodissamme asuu neljä henkeä. Äiti, isä ja kaksi pientä poikaa. Kaksi pientä ihanaa poikaa, joiden kanssa haluaa aloittaa uuden ihmeellisen elämän. Uusi elämä tuo tulleessaan jotakin muuta kuin ulkomaan matkoja ja työstressiä. Toivottavasti se tuo tullessaan kakkavaippoja, tuttipullojen keittämistä ja kasvissoseiden tekoa. Ja voi kumpa joskus saisin pakata nämä pienet pojat rattaisiin ja lähteä porukalla päiväkävelylle.

Antti on pärjännyt pari päivää ilman peräruiskeita ja se on suuri ilonaihe. Reilu kuukausi siihen meni, mutta nyt meidän pieni poikamme osaa kakata omin avuin. Pään koko jatkaa kasvuaan, mutta juuri siksipä sitä seurataankin ja suntti asennetaan siinä vaiheessa, kun pienen pojan vointi sitä vaatii. Pekka taasen on päässyt happiviiksille. Oi kuinka ihanaa oli nähdä pitkästä aikaa oman pojan kasvot kokonaisuudessaan. Nasaalissa kun on aina pipo päässä ja kasvot turpoavat muodottomiksi kireästä maskista johtuen. Tuijottelimmekin tänään toisiamme hyvän tovin. Päivän ehdoton kohokohta oli kuitenkin kenguruhoito Antin kanssa. Vaikka pojan vointi seilailikin välillä, oli silti todella ihana olla sydän sydäntä vasten. 

Miksi te aina kuvittelette, että olisin tarttumassa tuubiin ja repimässä sitä irti? 

Äiti ja poika haukottelivat vuoron perään kenguruhoidossa.

Pekka, meidän pieni voimamies.