Raskausaikana neuvolasta tuli ohjeistus vähentää sokerin määrää ruokavaliossa rajusti, joten päädyin täysin sokerittomalle ruokavaliolle, koska tunnen itseni ja omat rajani herkkujen suhteen. Sitten kun jouduin osastolle makaamaan, sokeriarvoja mitattiin säännöllisesti sormenpäästä pistämällä. Arvot olivat kuitenkin hyviä, joten sain syödä osastolla jälkiruoat ja iltapäiväpullat päivittäin. Poikien syntymän jälkeen herkuttelua ei ole tarvinut erityisemmin rajoittaa. Olenkin useampana päivänä ostanut kanttiinista pullan ja syönyt sen matkalla osastolle, jottei miehelle jäisi todistusaineistoa. Mies on ehkä saattanut ihmetellä, että miten maitokeittiöllä käyminen voi kestää niin kauan. Jossakin kohtaa pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja lopettaa tämä herkuttelu, mutta se päivä ei ole vielä tänään.

Poikia saatetaan tyynnyttää tikkarilla, eli tutilla johon on laitettu tippa glukoosia. Toisinaan poikien suuhun laitetaan myös tippa tai pari tuoretta äidinmaitoa. Ja kyllä pelkkä tuttikin pojille maistuu. 

Huomenna pojilla on syntymäpäivä. Yksi kuukausi. Poikien synnyttyä en osannut missään vaiheessa ajatella näin pitkälle. Ja ehkä se oli hyväkin asia, että koko ajan on elänyt hetki ja päivä kerrallaan. On nautittu hyvistä hetkistä ja itketty silloin kun itkun aihetta on ollut. Ostimme tänään poikien synttäreiden kunniaksi suklaakakun, jonka ajattelimme tuhota huomenna yhdessä hoitajien kanssa. 

Toivottavasti saamme huomenna juteltua poikien lääkärin kanssa. Emme ole pitkään aikaan käyneet poikien tilannetta läpi ja erityisesti kiinnostaa Antin pään tilanne. Mielenkiinnolla odottelen, että millä aikataululla poikia ollaan siirtämässä kevyempiin hengitysapuvälineisiin. Pekan apneat ovat harventuneet ja puuttavia hengityskatkoksia tulee keskimäärin yksi per työvuoro, eli kolme kertaa vuorokaudessa. Lisäksi pääsimme tänään pesemään molempien poikien pyllyjä useampaan kertaan. 

Sain tänään Pekan hetkeksi kenguruhoitoon. Edellisen kerran olin pidellyt poikaa rinnallani ennen ductus-leikkausta, eli reilut kaksi viikkoa sitten, joten pienen pojan kaipuu oli kova. Hoito päätettiin lopettaa harmikseni vajaan tunnin jälkeen, kun pojan vointi seilasi niin paljon. Olisin mielelläni pitänyt häntä sylissä pidemmänkin aikaa, mutta Pekan omaksi parhaaksi hänet päätettiin siirtää takaisin keskoskaappiin. Toivottavasti vointi pian tasoittuu ja pääsemme sylittelemään uudemman kerran. 

Poikien maitomäärä on nostettu nyt ennätykselliselle tasolle, 10 ml kahden tunnin välein. Jos tämä määrä saadaan pysymään sisällä, niin silloin poikien nesteytyksiä voidaan vähentää. En halua stressiä, mutta tajusin tänään, että päivittäin lypsämäni maitomäärä on nyt sen verran mitä pojat syövät tällä hetkellä. Ja jos poikien vointi tästä kohenee, niin maitomäärä jatkaa nousuaan. En tiedä pitäisikö minun lypsää tiheämmin vai mitä. En kuitenkaan haluaisi väsyttää itseäni lypsämisellä. Toivon salaa ihmettä, että maitomäärä kasvaisi itsestään poikien tarvitsemiin lukemiin, ilman lisätyötä ja stressiä. Saa nähdä kuinka käy. Ja jos en saa maitomäärää tästä nousemaan, niin se ei tee minusta huonoa äitiä. 

Tässä on meidän molempien hyvä olla, piirsivätpä koneet sitten minkälaista käyrää hyvänsä.

Mää leikin nukkuvaa ja ihan hiljaa hivutan kättäni kohti hengityskoneen tuubia. Ei kai kukaan huomaa jos mää siitä vähän nykäsen?