En tiedä miltä tuntuu synnyttää täysiaikainen terve lapsi, mutta luulen, että sekin voi olla ensikertalaiselle pelottava ja hämmentävä kokemus. Äidiksi ja isäksi tuleminen on joka tapauksessa jännittävää, koska siihen on niin vaikea valmistautua. Tämän viikon aikana olen vasta pikku hiljaa alkanut tajuamaan, kuinka työlästä lasten hoito on. Olen oman sisarussarjani nuorin eikä minulla ole muutoinkaan minkäälaista lastenhoitokokemusta. Elämäni ensimmäinen vaipanvaihto tapahtui alle kilon painoisen keskosvauvan kanssa. Ei siis mikään tyypillisin tarina. 

Tämän viikon aikana olemme alkaneet opetella vauvanhoitoa oikein olan takaa. Itkupotkuraivareiden tyynnyttelyä, vaipanvaihtoa edestäpäin, vaatteiden pukemista ja riisumista, sylittelyä, imettämistä, syöttämistä ja röyhtäyttämistä. Ei siinä mitään jos olisi ammattilainen, mutta kun ei ole. Ja vauvojakin on kaksinkappalein. Oman lisämausteensa tuovat molemmissa pojissa olevat kuusi johtoa, sekä Antin osalta vielä shuntti. Kaikkien näiden toimenpiteiden rinnalla pitäisi ehtiä lypsää, käydä kaupassa ja muistaa syödä. Mahdoton yhtälö. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään pienten lasten vanhempia jotka näyttävät haamuilta. Me sentään saamme vielä toistaiseksi nukkua yömme. Poikien öiset kitinät ja vatsavaivat ovat hoitajien murhe. 

Huomenna Pekalla on kylpypäivä. Isä meinasi olla rohkea ja kylvettää pienen poikansa ihan itse. Saa nähdä kuinka käy. Tänään isä myös syötti Pekkaa tuttipullosta. Hyvin meni. Poika ei vielä itse osaa pitää hengitystaukoja, joten poikaa syötetään kylkiasennossa ja hänen annetaan imeä pullosta korkeintaan kolme imua peräjälkeen. Tämän jälkeen pidetään hengitystauko ottamatta pulloa pois suusta. Edelleen suurinosa ruoasta menee nenämahaletkun kautta, mutta pullosta tai rinnasta annetaan joitakin millejä maitoa. Pekka hengittelee edelleen miten sattuu muistamaan ja jaksamaan, mutta joka päivä kuitenkin paremmin. 

Antilla kävi tänään fysioterapeutti ensimmäistä kertaa. Kävimme läpi oikeaoppisia nosto- ja kääntötekniikoita. Antti tuli syyliini tunniksi pariksi ja sylittelyn aikana huomasin, että pojan päähän oli tullut kuoppa. Pojan päässä oleva aukile meni lommolle pojan nukkuessa. Hurjan näköinen pää. Poika siirrettiin takaisin sänkyyn ja sängyn kulmaa hieman loivennettiin ja ongelma oli toistaiseksi ratkaistu. Ilmeisesti jyrkkä sylittelykulma aiheutti sen, että shuntti veti liian nopeasti ja päähän ilmestyi kuoppa. Antin kanssa harjoittelimme imettämistä uudemman kerran eilen ja tällä kertaa se tuntui sujuvan jopa paremmin kuin veljellään.

Mää tunnen tän, tää on mun veli! Missä sä oot oikein hengannu nää viikot, ku ei oo jätkää näkyny?

Isi mun täytyy vähän fundeerata asiaa. Eli siis joko jatkan riehumista tai rauhoitun...

 

Kyllä mää rauhotun, kyllä mää rauhotun!!!