Olen saanut paljon palautetta siitä, että blogiani on vaikea lukea itkemättä. En vain tiedä miten muuten näitä kokemiani tunteita purkaisin, en tiedä miten muuten kirjoittaisin. Osastolle 55 tultaessa on lappu, että "kolauta ovi hiljaa, aina täällä joku nukkuu". Tämä teksti pitää paikkansa, koska vastasyntyneet vauvat ja keskoset nukkuvat suurimman osan päivästä. Ja olen itsekin nukahtanut osastolla pari kertaa. Mielestäni osastolle tultaessa pitäisi olla varoituskyltti myös siitä, että aina täällä joku itkee. Sairaiden vauvojen ja keskosten tila vaihtelee usein varsinkin alussa, joka aiheuttaa vanhemmille huolta ja murhetta. Ja tämä tottakai purkautuu kyynelinä. Ja vaikka en päiviin törmäisi itkeviin vanhempiin, niin pienet vauvat itkevät joka päivä. Vauvat kaipaavat ruokaa, kuivaa vaippaa tai vain läheisyyttä ja ilmoittavat siitä kovaäänisellä itkulla. Äiti joka on synnytyksen jälkeen joutunut tuomaan vauvansa osastolle 55 on varmasti herkässä mielentilassa. Hammasta purren lypsämme monta kertaa päivässä, vaikka oikeasti haluaisimme imettää. Lämmitämme mikrossa valmisruokia vaikka haluaisimme syödä kotona. Ja monella äidillä on kova ikävä, koska mies ja isommat lapset ovat kotona, mutta äiti on sairaalassa hoitamassa vauvaa, usein jopa useita viikkoja. Ei siis ihme, että aina täällä osastolla 55 joku itkee.

Emme eilen lähteneet sinne Hailuotoon. Poikien tila oli kyllä tasainen koko päivän, mutta päätimme jäädä odottamaan aurinkoisempaa keliä. Lumisade kun on lumisade Hailuodossakin. Vielä on talvea jäljellä, joten emmeköhän me sinne vielä ehdi. 

Poikien tila oli eilen tasainen. Pekalla alkoi yllättäen pysymään maidot sisällä, joten määrää nostettiin 0,5 millilitrasta 1,5 millilitraan. Ja lääkäriltä tuli lupa nostaa määrää yön aikana jopa kahteen milliin, jos maidot pysyvät sisällä. Antille annetaan myös säännöllisesti maitoja, vaikka sieltä osa nouseekin ylös, niin aina osa ehtii imeytyä. Äidin ja isän suuri ilonaihe oli huomata, että hoitajat olivat tuoneet pojille tutit. En ole eläissäni nähnyt niin pieniä tutteja. Hetken aikaa pojat jaksoivat imeä tutteja, mutta jossakin vaiheessa uni voitti. Ihana kuitenkin huomata, että heillä molemmilla on kyky imeä. Iloitsimme mieheni kanssa myös siitä, että molemmilla pojilla on alkanut olemaan omaa tahtoa. Ikävien hoitojen aikana heitä on hyvä rauhotella, jotta maidot pysyvät sisällä ja ettei tilassa tapahdu muutosta. Ja vaikka kyseessä olisi pelkästään vaipanvaihto tai lämmönmittaus, niin pojat ovat alkaneet laittamaan vastaan. Vaikka hengityskoneen läpi ei itku kuulu, niin kyllä ilmeestä näkee milloin on mukavaa ja milloin ei. Ihania pieniä poikia, kun osaavat jo ilmeillä ja laittaa fyysisesti vastaan.  

Minulla oli eilen ensimmäinen kipulääkeetön päivä, vajaa kaksi viikkoa sektiosta. Tämä oli positiivinen yllätys, että fyysinen toipuminen oli näinkin nopeaa. Hoitajat ehdottivat torstaina maidon lypsämistä poikien luona ja pidin ensin ajatusta ihan typeränä, mutta viikonloppuna kokeilin, kun tilanne oli rauhallinen. Lypsäminen onnistui hyvin ja sermeillä saimme luotua huoneeseen riittävästi yksityisyyttä. Arkipäivisin tulen tuskin poikien luona lypsämään, koska huoneessa on yksinkertaisesti niin paljon porukkaa, mutta illat ovatkin sitten asia erikseen. 

Tänään pojilla on syntymäpäivä, kaksi viikkoa! Saa nähdä pääseekö Pekka juhlan kunniaksi ductus leikkaukseen. Varmaa kuitenkin on se, että pojat saavat tänään uudet keskoskaapit.

Isi, mä en jaksa koko aikaa poseerata.

Pieni tuttiritari Pekka nukahti kesken kaiken.