On helppo kertoa poikien kuulumiset, kun joku kysyy. On helppo kertoa aivoverenvuodoista, keuhkoverenvuodoista ja vaipanvaihdoista. On helppo kertoa poikien syntymäpainot ja syntymäpäivä. On helppo kertoa elämästä osastolla 55 ja poikien tämän hetken kuulumiset. 

Pahinta on vastata kysymykseen miten sinä jaksat. Se tuo aina kyyneleet silmiin. En osaa vastata tuohon kysymykseen, koska en tiedä miten jaksan. En tiedä miten voin. Olen nykyään aivan eri ihminen kuin ennen poikien syntymää. Ja niinhän se kuuluu ollakin. Olen nyt äiti. Koen, että jaksan hyvin kunhan en pysähdy, mutta jos pysähdyn niin en tiedä mitä tapahtuu. Aika kuluu nykyään jotenkin nopeammin kuin aiemmin. Kolme tuntia kenguruhoidossa menee huomaamatta. Elämä rytmittyy vaipanvaihtojen, syömisen ja lypsämisen mukaan. Nukkuakin täytyy ja pyykitkin pitää joskus pestä. Ja blogia haluan päivittää, tämä on minulle niin tärkeää. Oikeasti minulla ei ole aavistustakaan siitä kuinka jaksan. Ehkä joku tietää sen minua paremmin.

Pyörähdimme pari päivää sitten kaupungilla. Ostoskeskuksen aulassa meitä lähestyi mies, ilmeisesti kaupaten Fortumin sähkösopimusta. Mies tervehti ja kysyi mitä kuuluu. Minua rupesi naurattamaan. Vastasin, että hyvää ja näytin peukkua. Kävelin pois. Juttelimme mieheni kanssa, että olisikin pitänyt kysyä tuolta mieheltä kauanko hänellä olisi aikaa kuunnella. Sillä vastaukseen mitä kuuluu ei ole aivan lyhyttä ja yksinkertaista vastausta. Niinpä hyvää tai ihan hyvää on sangen toimiva vastaus. Pieni valkoinen valhe on silloin tällöin paikallaan. 

Kävin tänään kävelyllä kaverini kanssa. Kolme tuntia poissa poikien luota ilman miestä. Selvisin siitä kyllä, mutta poikia tuli ikävä. Ei sille mitään mahda. Mutta oli todella mukava vaihtaa kuulumisia ja huomata, että vuosienkin jälkeen juttu luistaa, aivan niin kuin silloin vuosia sitten koulun ruokalassa. Huomenna meinaan mennä käymään kampaajalla ja meinaan olla poissa sairaalasta yli vuorokauden. Itku tulee varmasti jossakin kohtaa, mutta tulkoon. Hulluksihan sitä tulee jos elämässä ei ole mitään muuta kuin sairaala ja ruokakauppa.

Poikien voinnissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Hengittäminen unohtuu edelleen säännöllisesti ja myös kakkaaminen sujuu toisinaan paremmin toisinaan heikommin. Antin sydän on nyt ultrattu ja ductus oli sulkeutunut jonkin verran edelliseen kuvaan verrattuna. Pää kasvaa parin sentin viikkovauhtia, joten sen tilannetta seurataan edelleen, aivan kuten ductuksenkin. Tänään pojat täyttivät 5 viikkoa. Meiltä kysellään säännöllisesti poikien painoja, mutta emme ole itse pitäneet sitä missään vaiheessa oleellisena tietona. Painoa on kuitenkin viiden viikon aikana kertynyt, eli Antti painaa reilut 1100 grammaa ja Pekka reilut 1200 grammaa. Tarkkoja painoja meistä ei kumpikaan muista.

Eipä tässä muutakaan voi kuin nukkua. Antti kapaloitiin tänään, kun muulla keinoin ei saatu pienen pojan käsiä pysymään erossa hengityskoneen tuubista. 

Isi, mää en ymmärrä miten sulla voi olla noin tajuttoman suuret kädet.