Kirjoitin tämän jutun alunperin tammikuun 18. päivä. Tuolloin kuitenkin alkoivat supistukset ja supistuksenestolääkitys, joten tämän jutun julkaiseminen hieman viivästyi. Aihe on kuitenkin edelleen erittäin tärkeä, koska ruoka ja riittävä ravinto ovat elinehto. Mutta palataan nyt vielä hetkeksi aikaan, jolloin pojat olivat vielä masussani.

Ensimmäiset päivät sairaalassa olivat raskaita, pelotti ja itketti. Pian kuitenkin kotiuduin ja arki alkoi sujumaan rutiinilla. Tärkein osa rutiinia oli ruokailu. Te, jotka tunnette minut henkilökohtaisesti tiedätte, että olen lapsesta saakka ollut kranttu ruoan suhteen. En ole siis allerginen millekään, mutta ruokia, joista en pidä on aivan valtavasti. 

Tein kuitenkin pyhän päätöksen syödä sairaalassa kaikkea mahdollista, koska poikien kasvu ja kehitys olivat etusijalla. Keittiölle kuitenkin ilmoitettiin että makkara- ja maksapäivinä olen kasvissyöjä. 

Jokainen päivä alkoi runsaalla aamupalalla, joka sisälsi vähintään leipää lisukkeineen, tuoremehua, maitoa ja puuroa. Olen aina ollut hidas syömään, mutta pää alaspäin syöminen oli entistä hitaampaa. Niinpä jossain vaiheessa aamupalaa söin kylmää puuroa ja lämmintä maitoa. 

Lounas ja päivällinen sisälsivät aina lämpimän ruoan lisäksi salaattin ja jälkiruoan. Lounastarjottimen mukana tuli joka päivä myös pulla. Osastolla tuli syötyä useita sellaisia ruokia, joita en olisi koskaan sairaalan ulkopuolella suostunut syömään. Osastolla kasvoi myös sokerinsietokyky, sillä jokapäiväiset pullat ja kiisselit tuli syötyä lähes joka kerta. Näin jälkeenpäin ajateltuna säännöllinen ruokailu oli todella tärkeä asia, se kun unohtui hetkeksi kun pojat syntyivät. 

Tiedämme kaikki, että varsinkin naisilla tunteet ja ruoka kuuluvat aina enemmän tai vähemmän yhteen. Kun pojat syntyivät unohtui syöminen ja särkylääkkeiden ottaminen säännöllisesti. Tuore sektiohaava ei vaivannut eikä nälkä kurninut kunhan vain sain olla pienten poikiemme luona. Jossakin kohtaa kuitenkin ymmärsin, että säännöllinen ruokailu, lääkitys ja lepo ovat välttämättömiä oman jaksamisen kannalta. Niinpä sovimme mieheni kanssa, että syömme joka päivä aamupalan, lounaan, päivällisen ja iltapalan vaikka väkisin. Lääkkeiden ottaminen on edelleen vähän ongelmallista, sillä poikien luona en ole koskaan kipeä, mutta vatsa kipeytyy usein heti kun lähdemme osastolta. Tästä syystä myös kipulääkkeet olisi syytä muistaa ottaa säännöllisesti.

Nyt kun lypsän pojille maitoa, on säännöllinen ruokailu ja riittävä nesteytys todella tärkeää. Tässä kohtaa pelastajaksi nousee Atria, Saarioinen, Kokkikartano, Riitan Herkku ja monet muut valmisruokaa valmistavat yritykset. Oma jaksaminen ei yksinkertaisesti riitä valmistamaan ruokaa ja vanhempien taukohuoneen jääkaappi onkin joka päivä täynnä valmisruokia, emme siis ole ainoita. Olen ensimmäiseltä ammatiltani kokki ja myönnän, että aiemmin kauhistelin mielessäni kun näin jonkun ostavan kaupasta läjäpäin valmisruokia. Nyt silmäni ovat avautuneet ja ymmärrän sen, että meillä jokaisella on oma polkumme ja tarinamme. Kyllä vielä tulee päivä jolloin jaksan kokata itse, mutta siihen asti syön äitien tekemää ruokaa.

Vielä tähän loppuun poikien kuulumiset, sillä nehän ovat ne tärkeimmät. Pojilla oli tänään keuhkojen ja vatsan alueen kuvaukset. Antin keuhkot ja suolisto näyttivät paremmilta mitä veljellänsä Pekalla. Pekan keuhkoverenvuodosta on toki vähemmän aikaa, joten sikäli asia on ymmärrettävissä maalaisjärjelläkin. Tänään tapahtui kuitenkin jotain, minkä haluaisin määritellä ihmeeksi. Meidän pienen pieni Antti poikamme pääsi tänään pois hengityskoneesta ja hänelle asennettiin niv-nava hengityslaite. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Antti hengittää itse huoneilmaa ja jos hänelle tulee hengityskatkoksia niin siinä tapauksessa niv-nava laite auttaa Anttia hengittämään. Ja kyseessä on siis se sama poika, jolla on vakava aivoverenvuoto, aivoinfarkti ja jolla oli viikko takaperin myös keuhkoverenvuoto. Elämä on kerrassaan ihmeellistä. Toivottavasti Pekka pääsee myös pian kokeilemaan niv-navaa. 

 

Ensimmäistä päivää niv-nava laitteessa, ekaa kertaa paita päällä ja uusi pipo. Ei hassumpaa.