Olen aina ollut sitä mieltä, että kateus ei ole huono asia, jos se saa sinut tavoittelemaan haluamaasi asiaa. Mutta jos kadehdit jotakin niin, että katkeroidut, se on väärä polku. Siinä mustuu vain mieli, eikä se johda mihinkään. Muistan hyvin kun pojat olivat juuri syntyneet ja kävimme ensimmäisiä kertoja ruokakaupassa. Olin kateellinen raskaana oleville naisille, sillä minunkin olisi pitänyt olla vielä onnellisesti raskaana. Olin myös kateellinen pienten lasten vanhemmille. Olin katkera, kun he saivat olla ruokakaupassa perheenä, mutta meidän piti jättää pojat sairaalaan ja lähteä kauppaan kahdestaan. Olin niin kateellinen ja katkera, että se nosti kyyneleet silmiini.  Kun tänään näin raskaana olevan naisen, se herätti lähinnä huvittuneisuutta. Olen siis mitä ilmeisimmin päässyt eroon turhasta katkeruudesta. Sillä miksi kadehtisinkaan heitä. Onhan minun raskausaikani aivan ainutkertaista. Laskettuun aikaan on vielä vajaat kaksi kuukautta ja minä olen saanut viettää aikaa poikieni kanssa jo seitsemän viikkoa. Ja vielä tulee se päivä, jolloin pääsemme koko perhe yhdessä ruokaostoksille. Se on vielä kaukana, mutta joka päivä yhden päivän lähempänä. Mutta yksi asia saattaa painaa mieltäni ikuisesti. Se on synnytys. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, mutta olisin halunut kokea synnyttämisen. Kiireellisessä keisarinleikkauksessa kun ei edes näe omia lapsiaan kun ne nostetaan pois mahasta, niin ei liene ihme, jos menee hetki ennen kuin tajuaa, ettei ole enää raskaana. Muistan kuinka tunnustelin poikien liikkeitä kädet vatsan päällä vaikka keisarinleikkaus oli tehty edellisenä päivänä. Onneksi aika parantaa sekä sektiohaavan että mielen ja mikä tärkeintä, meillä on maailman ihanimmat pienet pojat.  

Antti pääsi eilen pois hengityskoneesta. Hengityskoneessa vierähtikin vajaa kuukausi, sillä hänet intuboitiin ystävänpäivänä. Nyt poika hengittelee happiviiksien avustuksella ja hyvin tuntuu sujuvan. Aivan uskomaton poika, ei voi muuta sanoa. Tänään Antti sai viettää iltaa äidin sylissä tyynyn päällä lepäillen. Ja mukavaa oli sekä äidillä että pojalla. Huomenna Antin pää ultrataan. Toivottavasti saamme hyviä uutisia, että shuntti olisi toiminut juuri niin kuin sen kuuluukin toimia. 

Pekan kanssa harjoitelimme eilen taas ruokailua äidin rinnalta ja hyvinhän tuo tuntui sujuvan. Niin hyvin, että ruokahetki päättyi pojan osalta syvään uneen ja apneaan. Pekka siirtyy todennäköisesti tällä viikolla keskoskaapista avokaappiin. Pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri askel meidän pienelle pojalle. Tänään Pekka oli isin kanssa kengurussa ja uni maistui sekä isälle että pojalle. 

Hyvää syntymäpäivää Mummu! Toivoo: Pekka ja Pekan isi

Mukavaa synttäriä Mummu! Toivottavasti osasto aukeaa pian ja pääset meitä taas katsomaan. Toivoo: Antti ja Antin äiti.