Olen aivan varma yhdestä asiasta. Tulen muistamaan tämän kevään ikuisesti. Tulen muistamaan ikuisesti pelon, onnen ja väsymyksen. Tulen muistamaan käsidesin tuoksun ja vauvan tuoksun. Tulen muistamaan Sepen äänen, helikopteri nousee ja laskeutuu, pelottava ääni kun tietää, että jollakin on kiire hoitoon. Muistan ikuisesti myös perfuusorin piippauksen sekä hälytysäänen, kun happisaturaatio laskee.

Tänään väsymys iski päin kasvoja. Pojilla oli tänään synttärit, kaksi kuukautta. Hoitajat saivat kinuski- ja vadelmakakkua ja pojille ostimme lelut. Itse sain lahjaksi kasapäin kyyneleitä. Väsymyksen kyyneleitä. Heräsin viimeyönä huutoon. Mieheni huusi puhdasta tuskaa. Painajainen hätäkastepäivältä. Painajainen siitä, että kaikki ei päättynytkään onnellisesti. Huuto jäi mieleeni koko päiväksi. Mieleeni palasivat tänään valitettavan hyvin hätäkastepäivän tapahtumat. Soittopyyntö osastolta 55. Lääkärin sanat siitä, että kannattaa pitää kiirettä. Loputtoman pitkä matka pyörätuolilla. Hoitajien sanat siitä, että kädet saisi laittaa kaappiin. Ja se kysymysmerkki näytöllä, mikä kertoi siitä, että jokin on pahasti vialla. Muistin lääkärin sanat aktiivisen hoidon lopettamisesta. Ja sen kuinka sopertelin isä meidän -rukousta hätäkasteen yhteydessä. 

Kun kaikki nämä asiat nousivat mieleeni, ei kyyneleitä pidätellyt enää mikään. Minun olisi pitänyt kylvettää Pekka ensimmäistä kertaa, mutta en kyennyt, en jaksanut. Minä vain itkin. Olen aina ollut kova tyttö itkemään ja itku ei ole vaarallista. Se puhdistaa, se rauhoittaa. Niinpä meninkin osastolla vanhempainhuoneeseen makoilemaan ja itkemään rauhassa. Olo helpottui. Tämän kevään arpia kannamme mieheni kanssa varmasti ikuisesti sydämissämme. Ja itku tulee varmasti vielä monta kertaa. Ei tällaisia asioita pyyhitä hetkessä pois. Onneksi aina ei tarvitse olla vahva. 

Juhlapäivän kunniaksi muistin kysyä poikien painot. Antti 1710 grammaa ja Pekka 1770 grammaa. Pekalta oli otettu happiviikset pois aamuhoitojen yhteydessä ja kun lähdimme pois sairaalasta puoli yhdeksältä illalla, ei happiviiksiä oltu laitettu vielä takaisin. Lisäksi Pekka söi illalla tuttipullosta 14 milliä. Kylvyn ja ruokailun jälkeen hengittäminen tietysti hetkeksi unohtui, mutta onneksi vain hetkeksi. Antti söi myös tänään tuttipullosta pariin otteeseen. Määrät olivat vain huomattavasti pienempiä. Fysioterapeutti kävi tänään kanssani läpi vinkkejä Antin käsittelyyn hoitojen yhteydessä. Ensi viikolla poikien luona vierailee fysioterapeutin lisäksi myös puheterapeutti ja silmälääkäri. 

Syntymäpäivän kunniaksi Pekka söi ennätysmäärän maitoa ja oli koko päivän ilman happiviiksiä. Kyllä nyt varmasti uni maistuu.

Herkullista, tuumaa Antti.