Olen lukenut nyt muutamana päivänä osastolla kirjaa 875 grammaa ja sain tänään luettua sen loppuun. Kirja kertoo hyväkuntoisesta keskostytöstä, jolla oli pienestä painosta huolimatta raskausviikkoja takana paljon enemmän kuin meidän pojilla. Tämän pienen keskostytön avulla on saatu kerättyä suuri summa rahaa hyväntekeväisyyteen ja uudelle lastensairaalalle. Hyvä juttu. Kirja on mukavaa luettavaa ja hauskasti kirjoitettu, mutta kirjan lopussa oli jotakin, jonka olisin mielelläni jättänyt lukematta. Siellä oli prosentteja siitä, kuinka moni keskonen selviää hengissä raskausviikkojen mukaan. Poikien syntymäviikkojen mukaan yksi neljästä ei selviä. Se on mielestäni aika paljon. Onneksi en ole tiennyt tätä aiemmin. Kyllä tässä on ihan riittävästi pelätty ja itketty ilman tuotakin tietoa. 

Tänään kirurgi kävi katsomassa Anttia. Shuntti-leikkaus tehdään näillä näkymin keskiviikkona. Shuntti voi tulehtua ja tulehdus on aina paha juttu pienelle keskoselle. Shuntti voi tukkeutua, mikä on myös paha juttu. Tai sitten shuntin venttiiliä ei saada säädettyä riittävän pienelle, jolloin päästä poistuu nestettä liian nopeasti ja ylläri ylläri, sekin on paha juttu. No mitä hyvää siinä shuntissa sitten on. No se voi kaikessa yksinkertaisuudessa pelastaa Antin hengen. Jos shunttia ei asenneta niin pään koko jatkaa kasvamistaan ja jossakin vaiheessa se alkaa vaurioittamaan aivokudosta. Täytyy olla toiveikas, sillä ei tässä muutakaan voi. Ja niin kauan kuin hoidetaan, niin niin kauan on toivoa.

Olemme nyt kahtena aamuna olleet tekemässä pojille aamuhoitoja. Hoitojen jälkeen olemme täyttäneet yhdessä hoitajien kanssa sellaista katso kuinka kehityn -lomaketta. Mukavaa, että hoitajien avulla osaa katsoa poikia toisella tavalla. Ja ennen kaikkea tulee kirjoitettua asioita ylös, jotka varmasti ovat painuneet vuoden kuluttua jo unholaan. Eilen sain kokea jotakin ainutkertaista, kun pääsin "imettämään" Pekkaa. Taisi olla aika hämmentävä kokemus sekä äidille että pojalle. Onneksi ruoka menee vielä kauan nenämahaletkun kautta, niin ehditään hyvin harjoitella.  Ja tämän päivän kruunasi koko perheen yhteinen kenguruhoito. Antti oli minun sylissäni ja Pekka mieheni sylissä.

Antti oli tänä aamuna taas kapalossa. Ja jos Antilta kysytään, niin se en ollu minä joka sitä tuubia nykki. 

Kuule isi. Mitä sää sanoitkaan, että milloin mun leukaan kasvaa tämmöiset karvat?